Seppo Säämäki osallistui 2014 Ideal Learningin järjestämään 8 kuukauden mittaiseen ohjelmistoarkkitehtikoulutukseen ja sai koulutuksen päätteeksi työpaikan peliteollisuudesta. Nyttemmin Seppo toimii vanhempana ohjelmistosuunnittelijana Bitwise Oy:ssä. Samalta kurssilta työllistyivät lähes kaikki muutkin ahkerastii opiskelleet. Selma-koira päätti kysyä, mitä kurssilla tapahtui ja mitä siitä jäi Sepolle ja kurssin vastuuopettajalle Juuso Vuoriselle käteen. Lisäksi miehet pohtivat ohjelmoinnin oppimista ja opettamista sekä aikuisille suunnattuja koulutusratkaisuja. 


Pitkä ja rankka teoriajakso

Kokeneemmille tekijöille räätälöityyn koulutukseen sisältyi 5 kuukautta teoriaopintoja ja 3 kuukauden mittainen työharjoittelu. 5 kuukauden teoriajakson aikana oli pääsääntöisesti 3 luokkaopetuspäivää viikossa eli 12 kuukaudessa ja koko teoriajakson aikana lähes yli 50. 5 kuukauttakin on kovin lyhyt aika oppia suunnittelemaan järjestelmiä tai edes ohjelmoimaan, siksi harjoitellaan vielä 3 kuukautta siihen päälle.  

Luokkaopetuspäivinä opiskeltiin hyvin opettajavetoisesti ja koulumaisesti, mutta ongelmalähtöisesti. Opettaja johti toimintaa ja oppilaat seurasivat opetusta ja tekivät aihepiiriin tehtäviä. Taululle piirrettiin lukuisia järjestelmäkuvauksia ja haastettiin opettajat ja oppilaat ajattelemaan.    

Seppo kertoo, että Ideal Learningin koulutus kiinnosti erityisesti siksi, että koulutukseen sisältyi paljon teoriaa, jota yhdisteltiin ongelmalähtöisesti käytäntöön. Koulutuksen idea oli, että tietotekniikka on kuin suuri käsitepeli, joka realisoituu erilaisina järjestelminä ja työkaluina. Välineitä käytiin läpi, mutta se liitettiin aina johonkin tietojenkäsittelyopilliseen ongelmaan.

Sepon mukaan koulutus on ”pirun rankka”, mutta toisaalta hän ei ole koskaan ohjelmistosuunnittelutöistä mitään muuta odottanutkaan kuin haasteita. Koodaus itsessään suhteellisen pieni osakokonaisuus nykyaikaisia järjestelmiä suunnitellessa ja toteuttaessa – Seppoa kiinnosti koulutuksen sisällössä nimenomaan se, että se oli välinriippumatonta oppimista, joka kantaisi eläkepäiviin asti. 


Entinen oppilas Seppo Säämäki (vas.) ja opettaja Juuso Vuorinen tietävät, että ohjelmoinnin opiskelu vaatii

aikaa ja kärsivällisyyttä - silti voidaan olla hymyssä suin.  

 

Palautetta saa

Sepon mukaan yksi parhaista jutuista kurssilla oli, että omasta työstä sai palautetta. Ohjelmakoodia analysoitiin rivi riviltä eikä kiveäkään jätetty kääntämättä. Hämmästyttävää oli Sepon mielestä erityisesti se, että kurssin vetäjät pystyivät luovimaan koko teknologiapinossa aina arkkitehtuurista yksittäisen koodirivin suoritukseen ja koodin debuggaukseen asti. ”Sitähän se on, että näkee sen kokonaisuuden ja saa tekemisestä palautetta. Tietää missä ne omat taidot on ja tietää, mihin pitää vielä panostaa, että oppisi lisää.”, jatkaa Seppo. ”Tiesin, että debuggeri on tärkeä työkalu, mutten tiennyt kuinka tärkeä se on oppimisen kannalta, ennen tätä kurssia”, päättää Seppo.

”Kyllä meidän kursseilla on myös joskus oppilaita, jotka toteavat, että järjestelmäsuunnittelu- ja toteutushommat eivät olekaan se oma laji”, kertoo kurssin vastuuopettaja Juuso. ”Ei tämä homma kaikille sovi, mutta kokeilematta sitä ei voi tietää”, hän jatkaa.


Teorian kytkeminen ratkaistaviin ongelmiin

”Aina, kun koulutuksessa käsiteltiin jotain tiettyä teknologiaa, se liitettiin johonkin yleisempään ongelmaan”, sanoo Seppo. 

”Opin näkemään, mikä teknologia oli ratkaisu tai ratkaisuyritys mihinkin ongelmaan, koska opetuksen aikana määriteltiin myös yleisempi ongelma, jonka tietty menetelmä tai väline ratkaisi. Tämä näkökulma on auttanut minua oppimaan nopeasti uusia teknologioita, sillä teknologian taustalla olevat yleisemmät ajatukset ja ideat auttavat hahmottamaan mistä missäkin teknologiassa on kyse.

On pakko olla jokin runko, mihin teknologioita voidaan liittää. Tämä ajattelumalli on johtanut myös siihen, että en ole töissä niin kiinnostunut teknologioista sinänsä, vaan kiinnostuksen kohteena on myös se ongelma, johon teknologia voi olla ratkaisu. Fiksu työnantaja kyllä arvostaa ratkaisukeskeisyyttä, sillä varsinkin räätälöityä softaa tarjoavien softatalojen asiakkaat hakevat yleensä ratkaisua ongelmaansa, eivät teknologiaa sinänsä. Totta kai minua kiinnostaa myös itse teknologia – ei minulla sattumalta ole Commodore 64 tietokonetta ja monia muita retrovehkeitä kämppä väärällään”, naurahtaa Seppo.

”Mutta kyllä tuotetaloissakin ratkaisukeskeisyyttä arvostetaan, vaikka osaamisvaatimukset toisinaan poikkeavat aika paljonkin räätälöityjä järjestelmiä toimittavien softatalojen työntekijöiden osaamisvaatimuksista.”, jatkaa Juuso samaan hengenvetoon.  

”Lieneekö myös laatuajattelua softatyössä pitkään korostaneen Tampereen yliopiston professorin Hannu-Matti Järvisen ansiota, että laatuun liittyvään osaamiseen ymmärretään panostaa”, kertoo Pirkanmaan tietojenkäsittely-yhdistyksen ja Tampereen yliopiston järjestämästä testauspäivästä pari viikkoa sitten oppilasryhmän kanssa kotiutunut Juuso.   

Seppo jatkaa, ”Paitsi että näistä opeista on hyötyä siinä, että saa sen työpaikan, niin ainakin yhtä tärkeää on, että näillä opeilla myös pysyy työelämässä, kun vastaan tulee uusia teknologioita. Tää on just sitä kestävää sisältöä, mitä tarvitsee ja sitä asennetta, että töitä oppimisen eteen joutuu tekemään töitä– sanalla sanoen hemmetin paljon töitä”.


Teoriaa ja elinikäistä oppimista

Sepon mukaan elinikäisessä oppimisessa kyse paljolti yleiskäsitteiden oivaltamisesta ja soveltamisesta uuteen teknologiaympäristöön. Jos ohjelmoinnin peruskäsitteissä on aukkoja, ei uusien ohjelmointikielten oppiminen onnistu tai oppiminen jää pinnalliseksi. Pintatiedolla ei pitkälle pötkitä. Toisaalta on myös niin, että monet tietotekniset ja erityisesti järjestelmäsuunnitteluun ja ohjelmointiin liittyvät käsitteet avautuvat vain harjoittelemalla. Hyvä esimerkki tästä on funktionaalinen ohjelmointi – "sitä on vaikea lukemalla oppia", jatkaa Scalalla juuri nyt ohjelmia suunnitteleva vanha konkari.

Kurssin vastuuopettaja Juuso Vuorisen mielestä käytännöllisintä on hyvä teoria. ”Kun teoria liitetään saumattomasti teknologisiin ilmiöihin, on mahdollista luovia haastavassakin teknologiakäsitteistössä vaivattomasti – yleiskäsitteiden avulla uudet teknologiat on helpompi jäsentää. Jos opiskelu menee liian välinevetoiseksi, käy usein niin, että opiskelija oppii jonkin tietyn välineen, muttei ymmärrä ilmiötä ja ongelmaa välineen taustalla. Välineoppiminen on hiukan sama kuin pissaisi pakkasella housuunsa, lämmittää kyllä hetken, mutta puntin jäätyminen saa lopulta lahkeen kankeaksi.”, Juuso jatkaa.

Vuorisen mukaan suomalaisesta pedagogiakeskustelusta on ehkä hieman unohtunut, että mikään ei korvaa kovaa työntekoa oppimisen eteen. Opettajan vastuulla on edelleen alasta riippumatta, mitkä ovat ne oleelliset käsitteet kulloisessakin tilanteessa, jotka pitää opetella. Opettajan vastuulla on näyttää suunta. Tietoa on tarjolla, mutta jollain on oltava kompassi ja jonkun on näytettävä suuntaa. ”Googlesta löytyy tietoa, mutta ei sieltä ei kuitenkaan saa tietoa siitä, mitä tietoa milloinkin pitäisi etsiä”, jatkaa Juuso.


Mikä oli kurssilla parasta? Missä on kehittämisen varaa? 

Sepon mukaan parasta kurssilla oli kokonaisnäkemyksen laajentuminen ja käytännön taitojen karttuminen. ”Vaikka työpaikkaa ei olisi heti löytynytkään, olin kuitenkin aivan varma, että se kurssilla opituilla taidoilla ja omalla panoksella olisi löytynyt”, summaa seppo. Taitojen lisääntymien lisää niin paljon itseluottamusta, että työnhaku helpottuu paljon. ”Konkreettisimmillaan taitojen lisääntyminen näkyy esimerkiksi siinä, että on paljon helpompi läpäistä työnhakuprosesseihin usein liittyvä ongelmanratkaisu- tai ohjelmointitehtävä”.  

Juuson mukaan kurssilla parasta olivat oppilaiden oivallukset siitä, mistä tietojärjestelmien laatimisessa oikein on kyse. ”Turha meidän opettajien on täällä briljeerata jollain yksittäisellä teknologialla ja aiheuttaa wow-ilmiöitä yksi toisensa jälkeen. Siinä vaiheessa kun oppilaat alkavat näkemään, että jokin uusi teknologia, oli se sitten mikä vaan, liittyy oppilaan mielessä johonkin isompaan ongelmakokonaisuuteen ja oppilaille syntyy valmiuksia etsiä itse tietoa ja jäsentää teknologioita, olemme työmme tehneet. Hyvin käytäntöön nivottu teoria on myös paras sijoitus suomalaiselle yhteiskunnalla. Se on tieto- ja taitopääomaa joka paranee vanhetessaan kuin viini.

Kehittämisen varaa koulutuksessa on aina. Ei näistä koulutuksista täydellisiä saa. Pedagogisia mahdollisuuksia on maailma väärällään ja meillä mennään ongelmalähtöisesti. Lyödään ongelma tiskiin ja aletaan opettajan johdolla pohtimaan, miten ongelma milloinkin ratkeaisi. Malli edellyttää kovaa motivaatiota niin opettajalta kuin opiskelijoiltakin. Tämä on kuitenkin meidän mallimme ja olemme sen hyväksi havainneet niissä sisällöissä, joita opetamme.  ”, päättää Juuso.

 

"Yleensä ne asiat, joiden omaksuminen vie pisimpään, myös kantavat

pisimmällä." - Seppo. 


Kenelle tällaiset kurssit parhaiten sopivat?

Juuson mukaan kurssit sopivat henkilöille, joilla on vielä ohjelmistosuunnittelusta opittavaa. ”Jos säie tai asynkroninen ohjelmointimalli tuntuvat vierailta käsitteiltä, niin kurssilla ne tulevat kyllä tutuiksi. Lisäksi kertaamme ohjelmoinnin perusteet - aika monella tietotekniikkaa opiskelleellakin saattaa olla aukkoja esimerkiksi siinä miten eri tietorakenteita käytetään. Kurssilaiset ovat pääasiassa yliopistojen tai ammattikorkeakoulujen kasvatteja, sillä koulutuksen sisältö on suunnattu korkeakoulutetuille. Kandin papereillakin on sisään päässyt eikä hivenen heikko kielitaitokaan ole ollut este ohjelmistosuunnittelun opinnoille. Joskus ryhmään otetaan myös vähemmän koulutettuja tai aikoinaan koulunsa keskeyttäneitä, jos ohjelmointinäyttöjä ja motivaatiota löytyy - tässä on mahdollisuus näyttää taidot vähemmälläkin koulupohjalla. Tästäkin porukasta löytyy toisinaan aivan huipputyyppejä.”, jatkaa Juuso.

”Motivaatio ja kyvyt ratkaisevat koulutuksessa menestymisen ja lopulta työllistymisen - joskus tarvitaan tuuriakin. Työpaikan löytyminen ja ura on usein monen tekijän summa. Kurssin onnistuminen riippuu myös opettajan motivaatiosta. Ohjelmistotyö on vaativaa asiantuntijatyötä ja sitä ei oikein opi kuin tekemällä, itse. Koska aikuisopiskelijaryhmissä toiset osaavat enemmän ja toiset vähemmän, on tehty niin, että vauhdikkaimmille on lisätehtäviä lisähaasteineen ja verkkaisemmin opiskelevat käyvät läpi enemmän perusasiaa. Kurssilta saa juuri niin paljon kuin siihen on valmis itse panostamaan. 

Parhaiten esimerkiksi tämä järjestelmäsuunnitteluun tähtäävä full stack -kehittäjä -kurssi sopii henkilölle, joka uskoo, että asiantuntijavetoinen erilliskursseista koostuva koulutus jättää itselle liian heiveröisen tai lyhytkestoisen oppimistuloksen ja tähtäimessä on oppiminen, joka kantaa aikanaan paitsi siihen ensimmäiseen työpaikkaan, myös työpaikasta toiseen ja aina työuran ehtoopuolelle asti.

Lisäksi meille hakeneet ovat sanoneet, että ovat hakeneet myös siksi, että saisivat palautetta ohjelmointitaidoistaan – jonkun kommentoimaan ratkaisuja ja koodia. Tätä palautetta meidän oppilaamme saavat paljonkin, varsinkin kurssin alkuosassa ja se tuntuu vetävän hakijoita kursseillemme. Kun saa palautetta ohjelmistotyöstään 8 kuukauden ajalta samalta ohjaajalta, on mahdollisuus kehittyä paremmaksi.”, päättää Juuso. 


Miten koulutus eroaa rekrykoulutuksesta?

”Tätä kysyvät varsinkin työnantajat, mutta myös kursseille hakevat oppilaat. Yksi ero tämän koulutusmallin ja rekrykoulutuksen välillä on, että koulutuksen aikana kaikki oppilaat ovat yleensä saman opettajan opetuksessa ja opetus jatkuu myös harjoittelun aikana koodiklinikoilla – sielläkin samojen opettajien opetuksessa. Opettajat tuntevat hyvin paitsi oppilaansa myös koulutuksen tavoitteet ja etenemissuunnitelman. Koodiklinikat vievät muutaman työharjoittelupäivän jokaiselta oppilaalta, mutta klinikat myös antavat paljon – klinikalla jokainen oppilas esittää, mitä on harjoittelussa siihen mennessä tehnyt ja kaikkien kokemukset menevät jakoon.

Klinikat ovat paitsi erinomainen oppimismahdollisuus myös mahdollisuus nähdä ohjelmistotekemistä monista näkökulmasta. Klinikat ovat myös mukava tapa kuulla kurssikavereiden kuulumisia ja mennä klinikan päätteeksi vaikkapa porukalla syömään. Ryhmäytymisestä kurssin aikana on myös se etu, että verkostot laajentuvat ja monesti työpaikka aukeaakin lopulta kaverin kautta.

Toinen iso ero on, että työharjoittelun tavoitteena on oppiminen, ei työpaikka. Jos työpaikka löytyy oppimisen seurauksena ja työssäoppimisen jälkeen solmitaan työsuhde, niin aina parempi. Rekrykoulutuksen ensisijaisena tavoitteena on aina työpaikka, kursseillamme oppimistavoitteet ovat ensisijaisia.”, sanoo Juuso. Kyse on työssäoppimisesta, keltään harjoittelijalta ei edellytetä vielä harjoitteluvaiheessa osaamista, vaan halua ja valmiuksia oppia uutta ja siirtyä koulun penkiltä lähemmäs työelämää ja lopulta löytää sieltä oma paikkansa tai perustaa oma yritys. Toisinaan käy niin, että työssäoppimispaikasta ei saa työpaikkaa, mutta työpaikka löytyy harjoittelun päätteeksi jostain muualta, kun näyttöjä osaamisesta alkaa syntyä. Kurssilta saa myös hyvät eväät freelance-ohjelmoijana toimimiseen - entisiä kurssilaisia tekee töitä myös omalla toiminimellään tai esimerkiksi perustamassaan osakeyhtiössä. Rekrykoulutuksen ideana on työsuhde, ei itsensä työllistäminen.

Koodiklinikka-malli sopii myös työharjoittelupaikan tarjoajille, sillä he tietävät, että koulutus jatkuu vielä harjoittelunkin aikana ja harjoittelussa oleva oppilas hyötyy paljon siitä, että hänen pitää jäsennellä omaa työtään, esittää klinikalla töihin liittyviä haasteita ja niiden ratkaisuja sekä sitoa edellä mainitut laajempiin asiayhteyksiin koodiklinikkakokoontumisissa. Koodiklinikka on lyhyesti ilmaistuna työpaja, missä ratkaisuja pohditaan yhdessä." 


Miten vastaatte paljon mediatilaa saaneeseen työantajien ”huutoon" saada palkattua juuri tiettyjen teknologiatoimittajien teknologioihin perehtyneitä "syväosaajia"?

"On myös lukuisa joukko yrityksiä, jotka arvostavat valmiuksia, joiden avulla tiettyjä teknologioita voidaan ottaa ajan kanssa hallintaan. Varsinkin omia kaupallisia ohjelmistotuotteita tarjoavat yritykset tietävät, että pelkästään perehtyminen yrityksen tuotteeseen vie työntekijältä helposti puoli vuotta tai vuodenkin, joten teknologia itsessään nähdään aika pienenä osana kokonaisuutta ja jos yleisvalmiuksia teknologian haltuun ottamiseen on, tuokin aika vielä lyhenee", toteaa Juuso.

"Varsinkin start-up yritykset tarvitsevat monipuolisia oppimisvalmiuksia enemmän kuin yksittäisen teknologian osaamista - eihän moni start-up edes tiedä, mitä tuleman pitää ja mitä kaikkea siellä teknologiapäässä tulee ensi vuonna tai sitä seuraavana vastaan", jatkaa Vuorinen. Me voimme opiskella yhtä ohjelmointikieltä vaikkapa 2 kuukautta tai 4 ja jätämme näillä pitkillä kursseilla työnantajan tehtäväksi perehdyttää tekijä käyttämiinsä teknologioihin. 

"Yritysten solmimat teknologiakumppanuudet vievät siihen suuntaan, että yritys tarvitsee tietyn teknologiatoimittajan tuotteisiin perehtynyttä osaajaa. Moni yritys kuitenkin laajentaa teknologiatarjontaansa toiminnan laajetessa. Tässä vaiheessa työntekijän laajempi ymmärrys on painonsa arvoinen kultaa - eri teknologioiden kesken on niin paljon yhteisiä nimittäjiä, että on kannattavampaa ensi vaiheessa opetella ne yhteiset nimittäjät. Myöhemmin se tulee kalliiksi.", toteaa Juuso.

"Jos näyttää siltä, että oppilaalle on tulossa mahdollisesti pysyvä työpaikka, olemme tarpeen mukaan antaneet työnantajan ja oppilaan sopia keskenään koulutuksen loppuosan oppimistavoitteista eli käytännössä siitä, mitä työssäoppiminen sisältää ja mitä valmiuksia työssäoppimiseen siirtyminen vaatii. Osa oppilaista voi jo pari viikkoa ennen työssäoppimista siirtyä joustavasti tutkailemaan työssäoppimispaikan teknologista toimintaympäristöä, jos se istuu oppimistavoitteisiin ja kaikille sopii. Näihin asioihin löytyy yleensä hyvä, kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu." 


Miten työnantajat suhtautuvat näin vanhanaikaiselta tuntuvaan koulutusmalliin, missä asiantuntijaluentojen sijaan onkin pidempi koulumainen rupeama perinteisine työssäoppimisineen?

”Erittäin hyvin. Tosin monet yritykset eivät tunne kovin hyvin tätä koulutusmallia eivätkä tiedä mallin hyviä puolia ja sitä, kuinka hyviä koulutustuloksia mallilla saavutetaan. Lisäksi tässä koulutusmallissa ei varsinaisesti ole mitään uutta: tehdään paljon töitä ja opetus on kaikkea muuta kuin itseohjautuvaa varsinkin koulutuksen alkupäässä – opettaja päättää, miten edetään. Se voi aluksi kuulostaa hiukan vanhanaikaiselta, mutta omatoimisuutta voi lisätä vasta taitojen karttuessa – lähtökohtaisesti opiskelijan kannattaa varsinkin alkuvaiheessa seurata opetusohjelmaa ja selvittää omat todelliset järjestelmäsuunnittelu- ja ohjelmointitaitonsa ja vasta loppuvaiheessa siirtyä opiskelemaan esimerkiksi tiettyä tulevassa työssäoppimispaikassa käytettävää teknologiaa syvemmin.

Syymme antaa "löysiä" teknologioiden suhteen vasta kurssien teoriaosuuksien lopussa on, että lähtökohtaisesti hyvin kapean teknologian pikakurssitukseen sijoitetut eurot menettävät huonolla tuurilla arvonsa siinä vaiheessa, kun yritys syystä tai toisesta siirtyy toiseen teknologiaan tai teknologia yksinkertaisesti kuolee. Se on sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta hankala asia. Yksilö jää syväosaamisineen tyhjän päälle, kun teknologia joko katoaa tai yritys luopuu teknologian käytöstä tai lopettaa toimintansa.

Lyhytkurssitus on parhaimmillaan tilanteessa, jossa jo kokenut asiantuntija menee kurssille kuulemaan uusista teknologioista - sulauttamaan uusia asioita vanhoihin skeemoihin. Vaikka lyhytkurssin läpäisseellä ei olisikaan pohjatietoa, teknologioita voi toki oppia käyttämään ja hyödyntämäänkin, mutta tilanteiden muuttuessa edessä voi olla kohta uusi lyhytkurssi ja sen jälkeen mahdollisesti lyhytkurssien sarja. Se on suomalaisen yhteiskunnan kannalta kallein malli rakentaa osaamista, varsinkin siinä tapauksessa, että yksilön perusosaamisessa ja teoriaosaamisessa on aukkoja. Opiskelijat itse päättävät, mitä oppimiseltaan ja elämältään haluavat, yhteiskunta tarjoaa erilaisia vaihtoehtoja. Ei lyhytkursseissa mitään vikaa ole, ne vaan sopivat paremmin tilanteisiin, jossa opiskelijoilla on jo hyvä perusosaaminen ja kokemusta alalta.

Fiksut yritykset tietävät, että teknologiat elävät ja muuttuvat koko ajan. Mitä nopeammin työntekijä omaksuu uusia teknologioita, sitä parempi sekä työn tekijälle että työn antajalle. Työntekijän valmius oppia uutta on kova juttu ja yhä useampi työnantaja sen tietää. Pitkäkestoisen osaamisen kehittäminen vie aikaa, se on hyvä tässä hypen keskellä muistaa.”, päättää Juuso.  

Viimeiseen pitkään kurssiimme voit tutustua täällä. Kiinnostuksestasi mahdollisesti taas syksyllä alkavaa kurssia kohtaan joko oppilaana tai harjoittelupaikan tarjoajana voit ilmaista lähettämällä aiheesta sähköpostia osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 
Keväisin terveisin!

Selma-koira